Suomen NDT-yhdistyksen järjestämissä koulutuksissa on 15.6.2015 alkaen käytössä NDT/Bobath -lähestymistapaan johdattelevien koulutusten lisäksi A-, B- ja C-tason koulutuksia sekä koulutuksia yhteistyössä eri asiantuntijoiden kanssa. Tällä jaottelulla halutaan selventää koulutusten sisältöä. Jatkossa koulutusilmoituksessa mainitaan minkä tason koulutuksesta on kyse.
NDT/Bobath -lähestymistapaan JOHDATTELEVIA koulutuksia ovat muun muassa Lapsen sensomotorinen kehitys, osa 1 ja osa 2 sekä lapsen vanhemmille tai lapsen kanssa työskenteleville henkilöille tarkoitetut koulutukset.
A-TASON koulutus on NDT/Bobath -perusopinnot, jonka tavoitteena on, että osallistuja omaksuu NDT/Bobath -konseptiin liittyvät perusasiat ja kykenee soveltamaan oppimaansa omassa työssään.
B-TASOA ovat koulutukset, joiden tavoitteena on NDT/Bobath -lähestymistavan päivittyminen osallistujalle, NDT/Bobath -taitojen soveltamisen kehittyminen ja monipuolistuminen ja osallistujan omien reflektointitaitojen vahvistuminen.
C-TASOA ovat esimerkiksi Speech Practicum-koulutus, NDT/Bobath -vauvaterapiakoulutus sekä muut edistyneen tason koulutukset, joilla syvennytään tiettyyn, rajattuun aihealueeseen syvällisesti ja tarkkaan paneutuen tavoitteena osallistujan ammatillisten valmiuksien lisääntyminen ja syveneminen.
NDT/Bobath – perusopinnot, kesto ja opintopisteet:
1982 12 viikkoa (Mary Quinton ja Elsbeth Köng) 17 opintopistettä.
1985 – 2004, jolloin koulutusten kesto on vaihdellut, opintopisteet tulee perusopintojen pituuden mukaan:
- 8 viikon perusopinnot on 12 opintopistettä
- 9 viikon perusopinnot on 13 opintopistettä
- 10 viikon perusopinnot on 15 opintopistettä
2005 alkaen koulutus on ollut 10 viikkoa ja jaksoissa toteutettua etukäteis- ja välitehtävineen, tällöin opintopisteet ovat 20
NDT/Bobath – vauvaterapiakoulutus, kesto ja opintopisteet:
1995 3 viikkoa (Mary Quinton, Anke von Steiger ja Elsbeth Köng) 4,2 opintopistettä
1996 – 2007 2 viikkoa ja etukäteen normaali sensomotorisen kehityksen kertaus on 3 opintopistettä
2008 – 2013 13 päivää (2,5 viikkoa) ja etukäteis- tai/ja välitehtävä on 3,5 opintopistettä
2014 alkaen 3 viikkoa ja etukäteis- sekä välitehtävä on 5 opintopistettä
Kahden viikon mittainen Speech Practicum vastaa 3:a opintopistettä.
Osallistujien täytyy siis katsoa todistuksestansa valmistumisvuosi ja sen mukaan opintopisteet!