Ajankohtaista
Yhdistys
Puheenjohtajan tiedote jäsenistölle, muutoksia koulutusten ajankohtiin!
Tiedote jäsenistölle Korona - Covid-19. Poikkeustila. Karanteeni. Etäkuntoutus. Digiloikka. Taloudellinen epävarmuus. Hämmennys. Pelko. Huoli…Näiden sanojen ja tunteiden keskellä olemme saaneet nyt muutaman viikon elää. Monen terapeutin mieltä painaa omien perheiden
Lääkintävoimistelusta kuntoutumiseen
Keväinen päivä 1971, astuin 19-vuotiaana Lastenlinnan sairaalan sivuovesta aurinkoiselle Stenbäckinkadulle. Kurkkua kuristi. Enemmän itketti kuitenkin Peteä, pientä alle kouluikäistä poikaa, jolla oli CP-vamma. Peten vanhemmat asuivat monen sadan kilometrin päässä
Vaativan lääkinnällisen kuntoutumisen edellyttämä erityisasiantuntijuus
Kuluneen viikon aikana on huolestuneena ihmetelty, mitä tapahtuu KELA:n vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen hankinnassa. Hankintakilpailussa ulkopuolelle jäi useita kuntoutuksen asiantuntijoita, joita vaikeavammaiset lapset ja nuoret nimenomaan tarvitsevat. Kuluneen viikon aikana on
Suomen vaativan kuntoutuksen terapeuttien hyväksyntä
Kaikki Suomen vaativan kuntoutuksen terapeutit taitavat olla lopultakin saaneet hyväksynnän tai hylkäyksen KELAn kilpailutuksessa. 80/20. Tuo 20 % olisi vaatinut mm. erikoisosaamisen ja terapeuttien koulutuksien tarkastamisen, jotta Suomessa olisi saatu